Maltoin tänään hetkeksi purkaa toimistoomme laskeutuneen syvän keskittyneisyyden tilan ja nappasin kameran käteeni.
Työpöydällä näkyy kaikki se mistä suunnittelutyössä on kyse: kirjoista, lehdistä, värikartoista, kangastilkuista, verhomalleista, tapettirullista, auton avaimista, pohjakuvista, kalenterista, tietokoneesta, jäähtyneestä kahvista, jota kukaan ei muistanut juoda....
Olen unelma-ammatissani, vaikka telkkarin sisustusohjelmat antavatkin tästä työstä kuvan, joka poikkeaa omasta kokemuksestani aika voimakkaasti. Olen muutamia kertoja törmännyt aukilennähtäneisiin silmiin ja ihastuneisiin huokauksiin kun ammattini on paljastunut. Nämä huokaukset varmasti liittyvät niihin mielikuviin, joissa sisustussuunnittelija ajaa pirteällä trendiautollaan kohteen pihaan, hypähtää ulos kirkkaissa tennareissaan ja pyörähtää pari kepeää piruettia rakenteilla olevassa tilassa. Visiittinsä lopuksi hän kajauttaa paljaissa seinissä kimpoilevan opetellun naurunsa ja poistuu loppupäiväksi kahvilaan assarin kannatellessa suunnittelijan häntää.
Oman kokemukseni mukaan suunnittelijan työssä voi myös käydä niin, että päivät venyvät toooosi pitkiksi, eikä päivän viimeisissä palavereissä voi olla kovin freeshi ja kuplivan säkenöivä. On myös tapahtunut niin, että saapuessamme kohteelle huomaamme, että talolle vievä tie on vasta rakenteilla ja vastassa on tien täydeltä kuorma-autoja ja kaivinkoneita, sekä työmiehiä joiden ilmaan viittomat käsimerkit eivät jää epäselviksi. Sohvaa on jouduttu odottamaan kuukausikaupalla sen jälkeen kun vanhasta on luovuttu. Tai että vahvinkaan laattaleikkuri ei saa laatta leikattua. Telkkarin ohjelmissa on myös kivaa se, että kaikki on ilmasta.
Mutta kaikesta tästä huolimatta olen unelma-ammatissani.
Minusta on ihanaa, että toisina päivinä saan istua toimistolla ja hautautua kangaspakkojen ja tapettikirjojen uumeniin. Saan lennättää lehdistä ideakuvia pöydälle, silputa ja sommitella.
Toisinaan lähdemme aamusta matkalle maailmanääriin. Teemme siellä maailmanääressä kahdeksannen ihmeen ja ajamme kotiin nukkumaan.
Joskus, ohikiitävissä ajan sirpaleissa olen saanut kokea kuinka kauniit asiat sitoutuvat toisiinsa ja muodostavat kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Tässä tunteessa on mittaamaton voima, joka pitää luovuuden koneiston käynnissä.
Tällaisessa toimistossa olisi mukavaa tehdä töitä. Huonekalut ovat riittävän jämäköitä, eivätkä seilaa ja kellu tilassa. Onko tyylikkäämpää yhdistelmää kuin musta ja ruskea?
Tällaisessa olohoneessa viihtyisin. Tilassa on kauniit väri ja ylisuuret koriste-esineet rikkovat hauskasti mittakaavaa. Parasta tilassa on huonekalujen rytmistys ja asettelu: symmetrinen epäsymmetrisyys herättää jänniteitä. Lisäksi riittävänsuuri matto hykerryttää. Jotta tila olisi "10+" täytyisi sohvatyynyjen olla silkkiä ja samettia ja ikkunoissa mustat silkkiverhot joissa tupsut... ja se valkoinen Chesterfield. Puuh.
