maanantai 22. joulukuuta 2008

Tuoksukokemus

Olen "tuoksuihminen". Aistin asioita voimakkaasti tuoksuina. Muistan lapsuuden mummolasta tuoksun. Se oli aistittavissa voimakkaana vintin rapussa, jossa oli sormipaneeli seinissä ja räsymatto maalattujen rappujen peittona. Kaikkein voimakkan mummolan tuoksu oli kuitenkin pihasaunan pukuhuoneessa, jossa niinikään oli tummunut sormipaneeli, penkki, mummon ohueksi ja pehmeäksi kulunut saunatakki ja uuni.
Tihkusateen kostuttama nahkatakki tuoksuu seikkailulta. Lentokentällä on odotuksen ja lähdön tuoksu. En usko, että tuoksukokemuksessa on kyse mistään sen juhlavammasta asiasta kuin esimerkiksi liikemuistissa.
Tänään olen valmistellut tryffelimassan huomista varten valmiiksi. Keksimäni reseptin mukaan kanelitankoja ja kaardemummaa kiehautetaan ja sitten haudutetaan kermassa. Tumma suklaa sulatetaan ja aineet sekoitetaan. Mukaan tulee myös voita ja mansikkalikööriä. Kun massa on odotellut viileässä huomiseen, pyöritellään mukaan kuivattuja mansikoita. Lopuksi tryffelit pyöräytetään tomusokerissa.
Lämmin massa, jossa kanelia, kaardemummaa, tummaa suklaata ja mansikkaa todella voiteli minua. Siinä oli joulu. Tupperin punaisessa kipossa.

1 kommentti:

Gah kirjoitti...

Hii, meitä on siis kaksi "tuoksuihmistä"!