lauantai 12. marraskuuta 2011

Pangasius



Ostin tänään Pangasius-kalaa ja etsin sille kivaa ohjetta. Jääkaapissa näkyy olevan myös paketillinen ilmakuivattua kinkkua joka odottelee herkkusuita koolle.
Jamie Oliverilta löytyi tämä ohje, joka alunperin on merikrotille.

Upea, paistettu merikrotti tai pangasius tai muu vastaava

2 annosta

½ purkki aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 suuri kourallinen tuoretta basilikaa
oliiviöljyä
8 - 10 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
2 kalafilettä (merikrotti, pangasius, kuha, siika tms.) á 200 g
mustapippuria
(suolaa)
rucolaa
balsamicoa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Aja aurinkokuivatut tomaatit, basilika ja hiukan tomaattien öljyä tehosekoittimessa melko notkeaksi seokseksi. Näemmä sekaan voi lisätä balsamicoakin halutessaan. Jaa arkki leivinpaperia kahtia ja voitele molemmat palat oliiviöljyllä. Nosta 4 kinkkuviipaletta limittäin kummankin palan päälle. Lusikoi niille tomaatti-basilikaseos. Nosta kalafileet kinkkuviipaleiden reunan päälle. Mausta kalaa hiukan pippurilla, suolaa ei todennäköisesti tarvita sillä kinkku on melko suolaista jo itsessään. Kääri kinkut kalojen ympärille paperin avulla, ikään kuin rullaisit kääretorttua. Poista paperit ja nosta kalarullat öljyttyyn vuokaan. Paista uunissa 15-30 minuuttia.
Tarjoa kalan kanssa vaikkapa kunnon perunamuusia ja koristele rucolalla ja balsamicolla.

Ei kommentteja: