sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Ensimmäinen oma ruokaohjeeni

Tässä kuvassa kalafileet ovat saaneet vähän väriä ja ovat valmiit käännettäviksi.
Laitoin pannulle myös sushien teosta ylijääneet kasvistikut mehevöitymään. Nostin ne pois pannulta kun laitoin kalat hautumaan kastikkeeseen.


Tässä tulee mun ensimmäinen ikioma ruokaohje. Se on juhlallisesti samalla blogini 520. postaus.

Tarvitset:

Kaksi Pangasiusfilettä
suolaa
mustapippuria
sitruunaa
valkopippuria

Kastikkeen tekoon tarvitset:

smetanapurkin
1 pikkuisen sitruunan
2rkl makeaa chilikastiketta
2tl Santa Marian chili and garlic Sriracha hot kastiketta
2rkl mustaa balsamicoa
2rkl vaahterasiirappia
2rkl vettä
valkopippuria
tilliä

Purista sitruunamehua jäisten kalapalojen päälle. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Paista kalapaloja pannulla voissa. Älä kääntele edestakaisin ettei palat murene. Kun pinta on saanut hieman väriä, käännä kalapalat. Sekoita smetanaan balsamico, vaahterasiirappi, sitruunan mehu, chilikastikkeet ja vesi. Lusikoi kastiketta kalapalojen päälle. Ripottele tuoretta tilliä päälle, laita kansi paikalleen ja anna hautua kypsäksi. Noin 15 min.


Ei kommentteja: