torstai 28. huhtikuuta 2011

Kesäjuoma

Kasvihuone- ja muiden pihahommien viralliseksi juomaksi, sekä grilliherkkujen palanpainikkeeksi tänä vuonna julistettakoon "Kesäjuoma"!
Olen tästä keitoksestani niin ylpeä, että voisin hakea sille patenttia.
The Kesäjuomaa voidaan valmistaa monen eri makuista, mutta juuri on aina sama.
Kesäjuomaan tulee aina mehua, kuplavettä ja jäähdytettyä teetä.

Pihatalkoissa meillä tarjottiin Kesäjuomaa jossa oli omenamehua, vishyä ja Twinings-teetä.

Tänään tein hieman viritetyn version. Laitoin siihen Twinings-teetä, lime-mansikkamehua (oli Lidlissä tarjouksessa) ja vattuvishyä. Lisäsin joukkoon viikonloppuvieraaltamme jääneen valkoviinin jämän sekä limen, jonka ystäväni löysi meillä käydessään sattumalta käsilaukustaan. (Mitä kaikkea naisella onkaan käsilaukussaan...!)
Höysteeksi laitoin vielä passionhedelmää.
Maistatin boolin iskällä ja sain loistoarvostelun.
Maku oli arvovaltaisen sommelierimme mielestä raparperinen. Yhtäkaikki, loistava kesäjuoma.

Parin kesän takainen bravuurijuomasekoitukseni oli 1/2 vahvahkoa vattumehua + 1/2 lonkeroa, tuoreita vadelmia ja jäitä. Todella mehevää ja nättiä.



Iskä grillaa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

The kesäjuoma on ja "iskän" grilliherkut ovat todistettavasti kovaa kamaa! Suosittelen.