tiistai 24. maaliskuuta 2009

Hohtavat tennarit

Tämä talvi on ennen kaikkea taloudellisen, mutta myös älyllisen toiminnan, sosiaalisten suhteiden sekä yleisen terveyden ja hyvinvoinnin taantumuksen aikaa. Päivätkin ovat pimeitä ja pelkkä silmien aukipitäminen tuntuu vaativan osansa käytettävissä olevista voimavaroista. Iltaisin kun kaamoksen g-voimat painavat takamusta kiinni sohvaan, jää aikaa tv-ohjelmien ongelmajätetulvan muodostaman virtaaman seuraamiseen. Sitä on liian voimaton suhtautumaan soopaan kriittisesti ja ponnekkaasti perustellen uimaan vastavirtaan. Mieluummin antaa kerransyödyn materiaalin virrata ruumiinaukoista sisään ihon alle. Myötävirtaan on leppoisaa kellutella lämpimässä jätevirrassa, turvallisella nojatuolilla seilaten.

Näyteikkunoiden kirkkaat valot häikäisevät toppakengissä laahustavia mykkiä myyräsilmiä. Tarjolla on kermaisia laatikkoruokakirjoja, paksuja neuletelttoja, tummia ballaadeja ja kissantappomusiikkia, vällyjä ja hilloamisohjeita. Rappukäytävän ilmoitustaululla on lappuja joissa ehdottomia kieltoja vieraiden parkkeeraamisesta ja koirien kävelyttämisestä piha-alueella.


Neiti Kevään viehätysvoima peittoaa mennen tullen talven pyylevän, korsetissaan puuskuttavan, ummehtuneen hajuisen patarouvan voimat. Hän on vaalea ja keijumaisen hento pitkissä heilahtelevissa hiuksissaan ja hypähtelevissä askelissaan. Neiti Kevät tunkeutuu asuntoon raollaan olevien sälekaihdinten välistä. Hän pyörähtelee tunkkaisessa asunnossa osoitellen sormellaan pölyn peittämää lasipöytää, koirankarvaisia lakanoita, lehtipinoja ja eteisessä makaavaa kuusenjalkaa. Jostain kuuluu vaimeaa pikku tipujen ilakointia.

Neiti Kevät nykäisee rivakalla liikkeellä villajumpperin päältäni ja lääppii pystyyn pölähtäneen tukkani takaisin kuosiin. Hän laittaa hohtavanvalkoiset tennarit jalkaani, sitaisee trenssin vyön solmuun ja tökkää aurinkolasit nenälleni (juuri niin suuret aurinkolasit, että ne kutittelevat tavallisten aurinkolasien ja huumorilasien häilyvää rajaa). Ennen kuin huomaankaan seison hölmistyneenä tennarit hohtaen kadulla, rappumme edustalla. Pajunkissat pörröttävät untuviaan kohti hymyilevää aurinkoa.

Näyteikkunoita tyhjennetään ja siivotaan. Hilloamisohjeiden ja laatikkoruokakirjojen tilalle asetellaan tehokiinteytys-, niksi- ja "Kiitos äiti"-kirjoja. Mallinuket saavat ylleen kepeät kesämekot helmineen. Rouva Ruskeapolkkatukka ja Neiti Hartioilleulottuvablondi saavat kutreilleen vuotuiset valkolakit. Kävelyltä palatessani rappukäytävän ilmoitustaululle on ilmestynyt tiedote ylimääräisen kokouksen järjestämisestä, jonka tarkoituksena on käsitellä sisäpihan grillipaikan uusiminen ja mahdollinen huvimajan hankinta. Lasipöytä on pyyhitty, sängyssä on puhtaat lakanat, lehtipinot ovat poissa, samoin kuusenjalka. Pöydällä on lappu. "Jääkaapissa on mämmiä. Postitan kaukosäätimet sinulle lokakuun lopulla. Hyvää Kevättä! "

torstai 19. maaliskuuta 2009

Onni

Mitä ja missä onni on?
On helppo myöntää, että Onni asuu ensimmäisessä sampanjalasillisessa tai se voi uida vastaan Karibian meressä. Onni saattaa lyöttäytyä porukkaan kaveriporukan lasketteluretkellä Åressa tai hypätä samaan jahtiin kesäiltana Päijänteellä. Toisilla se matkustaa Audi Q7:n kyydissä.
Mutta mielenkiintoista on se, missä Onni on tavallisena arkena. Niinä päivinä kun sataa räntää kaatamalla ja Linnanmäkilinnanmäki on pysähtynyt. Onni on ilkikurinen. Kun sitä lakkaa jahtaamasta Linnanmäeltä ja jahdeista, se vilahtaakin pehmoisiin ja kuiviin villasukkiin jotka vedät jalkaan sadepäivän iltana. Se änkeää samoihin pitkiinkalsareihin, niihin joita et hyvälläkään tahdolla voi sanoa enää "legginseiksi". Juuri kun olet vakuuttunut siitä, että Onni on jäänyt pidennetylle lomalle Karibialle, se tuleekin vastaan liikennevaloissa. Onni lymyää suklaabanaaniletun sisällä.
Onni on hetkessä ja sen tapaa jos itse malttaa tehdä samoin.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Varoitus! Täällä asuu tyttöjä.

Siivouspäivä

Siivouspäivästä tulee paljon hauskempi kun hakee urakan lopuksi
kimpun tuoreita kukkia ja pikkolopullon kuoharia.

Leivotaan!!

Rahkapiirakka:
Tarvitaan maitorahkaa, kermaa ja...
... vattuja.

Sekä tietty leipomisassari. Hyvät assarit tuntuvat nykyään,
erityisesti sunnuntaiaamuisin olevan kiven alla...

torstai 12. maaliskuuta 2009

Venäläiset teekupit ja eteisen punainen lamppu

Pienenä me aina, toisin kuin muut lapset, lähdettiin maalta kaupunkiin mummilaan. Meidän mummi ei ollut punaposkinen, pullantuoksuinen mummi ruudullinen huivi hiuksissaan. Meidän mummilan pihassa ei ollut omenapuita, eikä siellä huudettu ja pelattu palloa.
Rappukäytävässä oli ihan omanlaisensa tuoksu, kaupungin tuoksu ja sitruunankeltaiset kaiteet johtivat toiseen kerrokseen. Rapussa ei saanut puhua. Oven tuli avaamaan rouva moitteettoman siisteissä sisäkengissään ja kapeissa, punatuissa huulissaan. Essu niinikään oli tahraton ja vastasilitetty, koska jauhelihakeitto oli valmisteltu jo edellisenä päivänä. Sitä en muista halattiinko me mummia eteisessä, tuskin, sillä siitä minulla ei ole mielikuvia. Mutta eteisen katossa oli punainen lamppu. Takit ja kävelypuvut oli aseteltu henkareihin niin että ensin oli mustat, sitten tummanharmaat, vaaleanharmaat, tummanruskeat ja reunimmaisena vaaleanruskeat. Rivin aloittivat minkkiturkit. Ohuiden nahkahanskojen rivit noudattivat samaa järjestelmää. Hatut olivat hattuhyllyllä.
Pahuksen kapakala, hän sanoi, eikä edes hymyillyt ilkikurillisesti, mutta me molemmat tiedettiin että lause sisälsi sata kertaa enemmän rakkautta kuin mummohalipusuviinerilässytys.
Olohuoneessa oli kirjahylly, jossa oli kirjojen lisäksi pakolliset hääkuvat, ei muuta. Sohvapöydällä ei ollut mitään, koskaan. Ei edes lehteä. Ei lehteä siksi, koska kun päivän lehti oli luettu, sen takasivulta leikattiin irti tv-ohjelma. Tv-ohjelmaan merkattiin lyijykynällä merkintä ohjelmien kohdalle, jotka oli tarkoitus katsella illalla. Itse lehti heitettiin pois siis jo ennen kyseisen päivän kääntymistä iltapäiväksi. Siitä syystä lehti ei koskaan ollut pöydällä. Sohvatyynyjä oli kaksi, eikä niihin saanut koskea. Maton hapsut oli harjattu siisteiksi. Tuntui kuin olisi tullut kolmiulotteiseen valokuvaan. Kaikki esineet olivat samassa asennossa kuin viimevierailulla aikaisin edellisenä keväänä. Aika oli pysähtynyt.
En muista syöneeni mummilassa muuta ruokaa kuin joskus jauhelihakeittoa. Teetä sen sijaan oli aina. Se juotiin suurista venäläisistä kupeista. Vaikka mummi oli syntynyt Viipurissa ja sukujuurten umpisuomalaisuus ei ole aivan itsestäänselvyys, on "Ryssä kuitenkin Ryssä vaikka voissa paistais." Teen kanssa tarjoiltiin ruisleipää, keittokinkkua ja tarinoita Törnqvisteistä, sukulaisistamme. Vasta nyt aikuisena alan ymmärtämään miksi mummi otti aina ennen teehetkeä pöydällä olleen pöytäliinan pois ja viikkasi sen. Mitään makeaa mummiloiden perusarsenaalista ei ollut koskaan tarjolla. Toisinaan kuitenkin saimme imeskeltäväksi sinivalkoisesta peltiasiasta ananasmakeiset. Tuskin muistaisin lukemattomien namipussien merkityksetöntä sisältöä, mutta olin itkeä onnesta kun näin sinivalkoisen ananasmakeispurkin lähikauppamme hyllyllä kahdenkymmenen vuoden jälkeen.
Teen jälkeen, vanhempien siirtyessä keskustelemaan, me mentiin vierashuoneeseen leikkimään. Mummilassa ei ollut yhtäainoata peliä saati lelua. Me leikittiin pianolla. Soitettiin kaksi ja nelikätisesti. Ja kurkittiin vierashuoneen kaappeihin. Ne olivat korkeat kaapit, joiden ovissa oli tummanruskeat pyöreät, kaapin oveen upotetut vetimet. Ovet olivat tosi korkeat ja vetimiin hädin tuskin ylettyi. Kaapeissa oli liinavaatteita. Ne olivat hohtavan valkoisia ja kaikki lakanat olivat yhtäsuurilla, kivikovilla, mankeloiduilla rullilla. Vierashuoneen ikkunassa mummi seisoi aina vilkuttamassa kun me lähdettiin autolla takaisin maalle.
Tänään on mummin syntymäpäivä. Hän täyttää 89 vuotta. Huulia ei ole punattu, matonhapsuja harjattu eikä tv-ohjelmia merkitty lehteen. Essua ei ole silitetty, essua ei ole. Ananasnamipurkki on hyllyllä, mutta siellä on joitakin pikkutavaroita. Hoitaja kaataa kahvia kaikille, vaikka mummi joi aina teetä. Nyt hän ei muista sitä enää ja kahvi käy hyvin. Kahvipöydässä on liina, eikä Törnqwisteistä puhuta. Mummi katselee ulos.
Sinulla on tänään syntymäpäivä, muistatkos. äiti juttelee mummille
En muistanut. mummi vastaa
Muistatkos sinä keitä, me ollaan? Minä olen sinun tyttäresi, mutta muistatkos kuka tuo tyttö tuossa on?
Hoitaja kaataa lisää kahvia.
Ai tuo Kapakala? Mummi virnistää

Tätä tekstiä kirjoittaessani juon höyryävää teetä venäläisestä kupista ja ruisleipäni päällä on keittokinkkua. Minua hymyilyttää vasta kun tajuan tuuppivani varpailla maton hapsuja siistiin riviin...