lauantai 3. tammikuuta 2009

Pikkunaakan kyyneleet

Olipa kerran pikkuinen naakka. Se oli tosi pieni ja se istui puun oksalla. Puu kasvoi lammen rannassa ja sen oksat kurkottelivat lammen yllä. Oli talvi ja pakkanen oli yön aikana jäädyttänyt lammen pintaan kirkkaan jään. Se pikkuinen naakka istui puussa ja itki. Se itki tosi paljon ja suuri kyyneleitä, etenkin jos vertaa siihen, että naakka oli itse tosi pieni. Sille oli sattunut aika paljon kaikkea kurjaa. Niitä juttuja ei oikeastaan voi tähän kirjoittakaan, ettei menisi liian surkeaksi. Sillä oli nälkä ja oli sillä kylmäkin koska oli kova pakkanen ja kaikkea semmoista kurjaa. Pakkanen jäädytti naakan kyyneleet kirkkaiksi helmiksi. Jään pintaan pudotessaan kyynelhelmet pitivät aikamoisen kilkatuksen ja helinän. Sitä naakka jäi hämmästyneenä kuuntelemaan. Se hämmästyi kilinää niin, että unohti itkeä.
Lammella oli samaan aikaan luistelemassa pikkuinen tyttö. Tytöllä oli yllään ruudullinen hame ja punainen takki, jossa oli suuret napit ja kaksi taskua. Päässään tytöllä oli valkoinen myssy. Tyttökin hämmästyi jään pintaan putoilevia kirkkaita helmiä. Tyttö, Auroora oli hänen nimensä, huomasi että helmet ovatkin puussa istuvan pikkuisen naakan kyyneleitä. Auroora vetäisi langan punaisen takkinsa napista ja laittoi irronneen napin taskuunsa talteen. Lankaan hän pujotti yksi toisensa jälkeen jäälle kilkanneet kyyneleet ja lopuksi hän solmi narun päät yhteen. Helmistä tuli kaunis koru. Korun hän antoi pikkuiselle naakalle, koska Auroora ajatteli, että siitä naakka tulisi iloiseksi. Ja niin naakka tulikin, tosi iloiseksi. Eikä sitä itkettänyt enää yhtään vaan se lentää pyräytteli lammen jään yllä hassuja kiekuroita. Molempia, naakkaa ja Aurooraa nauratti.

1 kommentti:

Zennigah kirjoitti...

Voi naakkaa. Melkein samaistun pikku naakan tuskaan.