Kävin tänään pyöräilemässä tosi pitkän lenkin. Viimeiset 25km satoi vettä ja tuuli kovasti. Kun saavuin kaupungin katuvaloihin olin tosi väsy ja kylmissäni, aika kurjana siis.
Pysäytin pyöräni liikennevaloihin ja viereeni pysähtyi jalan matkassa ollut mies. Hän oli aika laiha ja jotenkin käppyräinen, vaikkei ollut varsinaisesti vanhus. Hänellä oli yllään verkkatakki ja jalassaan shortsit ja läpökkäät. Kädessään hänellä oli muovikassinyssykkä.
Taivaalta tuli vettä aika tavalla ja mies puhkesi puhumaan "näistä Suomen kesistä". Juttelimme hetken ja eräs miehen lausahdus pysäytti minut. Hän totesi, että yötkin ovat olleet todella kylmiä ja hänellä on tullut vilttiä ikävä tuolla, vinkaten päällään metsikköön päin.
Mistä mies tietää, että öisin on ollut kylmä? Itse en ole kiinnittänyt moiseen huomiota. Miksei hän vain ole laittanut ikkunaa kiinni ja hakenut vaatehuoneestaan lisäpeittoa.
Ehkä hänellä ei ole peittoa, eikä kotia.
Valo vaihtui vihreäksi ja mies huikkasi, että "ajelehan varovasti!" Minä olin kurjana siinä märissä vaatteissani ja nälissäni, mutta kuitenkin vain kahden kilometrin päässä kotoa, lämmintä suihkua, iltapalaa ja kuivaa, puhdasta yöpaitaa. Se, oliko mies todella vailla kotia ei ole tämän tarinan kannalta merkityksellistä. Eikä se oliko miehen ulkoisesta olemuksesta pääteltävissä oleva huono-osaisuus itse aiheutettua. Fakta on se, että on kodittomiakin ihmisiä. Miksi minä olin kurjana kun en tiedä todellisesta kurjuudesta tuon taivaallista? Tämä ventovieras mies toivotti iloisesti turvallista kotimatkaa. Enkö voisi itsekin joskus toimia näin?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200907059855607_uu.shtml
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Lähetä kommentti