Meillä kotona

Suklaaunelmat

Tässä on suklaata, jota piti käyttää leipomiseen...Kuva kirjan sivulta.
Kuva kirjan sivulta.

Ostin tänään ihunaisen suklaaleipomiskirjan, Suklaaunelmat. Kirjassa on ohjeita kaikenlaisten muffinssien ja pikkuleipien leipomiseen. Suklaaleipurin täytyy olla ripeä otteissaan, ettei käy niinkuin minulle. Eilen ostetuista leipomistarvikkeista kaapissa leipojaa odottavat kaikki muut ainekset, paitsi tumma suklaa....

Puuhapäivän puuhat

Olipa taas kerran yksi tavallinen maanantai. Viikonloppuna oli ollut ohjelmassa ihanat juhlat, kuplivaa ja kavereita. Tämä Linnanmäkilinnanmäki-viikonlopun jälkeinen maanantai vaikutti aamusta alkaen melkoisen nukkavierulta ja apaattiselta. Asunto, jossa juuri oli kihelmöinyt nauru ja pulpahdellut musiikki, tuoksunut parfyymit ja heilahdellut silkkihameet, oli hiljainen. Jääkaappi hurnutti keittiön nurkassa ja hiljeni naksahtaen.

Pitkä puhelu ystävältä sai mielen virkistymään. Keskustelu puutarhasta ja lähenevästä kesästä, siitä kuinka sormet voi taas pian työntää viileään ja kosteaan multaan, sai olon kevenemään. Muistelimme viimekesän suurimmat pionit ja rehevimmät muratit. Kävelimme mielikuvissa ympäri pihamaata katsellen köynnösruusuja ja iiriksiä. Suljin puhelimen hymy huulilla, enkä voinut olla ajamatta puutarhamyymälään.

Sinkkivati on pihattoman ja parvekkeettoman kaupunkihiiren pelastus!

Nostin istutukseni ikkunalle ja kaadoin juurelle raikasta vettä, johon lisäsin 3 rkl rakkautta ja mukavuutta. Asunnon valtasi hiljainen hyrinä ja vipatus... Radio soitti jazzia. Istutusmullan rippeet pöydältä imuroi arjesta juhlan löytänyt Nti. Kevät.

Puuhapäivän puuhat Vol.2

Sämpyläpojat kellottelevat kylkikyljessä leivontaliinan alla

ja odottelevat pääsyä uunin suloiseen lämpöön...
Valmista tuli! Tuoksu pelmahtaa uunista ja kiusaa nälkäisiä työstäpalaajia rappukäytävässä. Margariini kiiltelee heti kuumalla sämpylällä ja saa tuotapikaa kaverikseen siivut tomaattia ja mozzarellaa. Iso lasi kylmää maitoa kaveriksi ja Ham!

Magnus miettii...

Helmi päivä

Tänään tuli pitkästäaikaa sellainen tunne, että voisi syntyä koru. Kassini pohjalla on pitkään pöyrinyt metallisydän, joka on irronnut rikkimenneestä vanhasta korusta. Ajattelin että sitä voisi hyödyntää uudessa korussa. Uuteen koruun pääsi myös vanha kolikko.

Hohtavat tennarit

Tämä talvi on ennen kaikkea taloudellisen, mutta myös älyllisen toiminnan, sosiaalisten suhteiden sekä yleisen terveyden ja hyvinvoinnin taantumuksen aikaa. Päivätkin ovat pimeitä ja pelkkä silmien aukipitäminen tuntuu vaativan osansa käytettävissä olevista voimavaroista. Iltaisin kun kaamoksen g-voimat painavat takamusta kiinni sohvaan, jää aikaa tv-ohjelmien ongelmajätetulvan muodostaman virtaaman seuraamiseen. Sitä on liian voimaton suhtautumaan soopaan kriittisesti ja ponnekkaasti perustellen uimaan vastavirtaan. Mieluummin antaa kerransyödyn materiaalin virrata ruumiinaukoista sisään ihon alle. Myötävirtaan on leppoisaa kellutella lämpimässä jätevirrassa, turvallisella nojatuolilla seilaten.

Näyteikkunoiden kirkkaat valot häikäisevät toppakengissä laahustavia mykkiä myyräsilmiä. Tarjolla on kermaisia laatikkoruokakirjoja, paksuja neuletelttoja, tummia ballaadeja ja kissantappomusiikkia, vällyjä ja hilloamisohjeita. Rappukäytävän ilmoitustaululla on lappuja joissa ehdottomia kieltoja vieraiden parkkeeraamisesta ja koirien kävelyttämisestä piha-alueella.


Neiti Kevään viehätysvoima peittoaa mennen tullen talven pyylevän, korsetissaan puuskuttavan, ummehtuneen hajuisen patarouvan voimat. Hän on vaalea ja keijumaisen hento pitkissä heilahtelevissa hiuksissaan ja hypähtelevissä askelissaan. Neiti Kevät tunkeutuu asuntoon raollaan olevien sälekaihdinten välistä. Hän pyörähtelee tunkkaisessa asunnossa osoitellen sormellaan pölyn peittämää lasipöytää, koirankarvaisia lakanoita, lehtipinoja ja eteisessä makaavaa kuusenjalkaa. Jostain kuuluu vaimeaa pikku tipujen ilakointia.

Neiti Kevät nykäisee rivakalla liikkeellä villajumpperin päältäni ja lääppii pystyyn pölähtäneen tukkani takaisin kuosiin. Hän laittaa hohtavanvalkoiset tennarit jalkaani, sitaisee trenssin vyön solmuun ja tökkää aurinkolasit nenälleni (juuri niin suuret aurinkolasit, että ne kutittelevat tavallisten aurinkolasien ja huumorilasien häilyvää rajaa). Ennen kuin huomaankaan seison hölmistyneenä tennarit hohtaen kadulla, rappumme edustalla. Pajunkissat pörröttävät untuviaan kohti hymyilevää aurinkoa.

Näyteikkunoita tyhjennetään ja siivotaan. Hilloamisohjeiden ja laatikkoruokakirjojen tilalle asetellaan tehokiinteytys-, niksi- ja "Kiitos äiti"-kirjoja. Mallinuket saavat ylleen kepeät kesämekot helmineen. Rouva Ruskeapolkkatukka ja Neiti Hartioilleulottuvablondi saavat kutreilleen vuotuiset valkolakit. Kävelyltä palatessani rappukäytävän ilmoitustaululle on ilmestynyt tiedote ylimääräisen kokouksen järjestämisestä, jonka tarkoituksena on käsitellä sisäpihan grillipaikan uusiminen ja mahdollinen huvimajan hankinta. Lasipöytä on pyyhitty, sängyssä on puhtaat lakanat, lehtipinot ovat poissa, samoin kuusenjalka. Pöydällä on lappu. "Jääkaapissa on mämmiä. Postitan kaukosäätimet sinulle lokakuun lopulla. Hyvää Kevättä! "

Onni

Mitä ja missä onni on?
On helppo myöntää, että Onni asuu ensimmäisessä sampanjalasillisessa tai se voi uida vastaan Karibian meressä. Onni saattaa lyöttäytyä porukkaan kaveriporukan lasketteluretkellä Åressa tai hypätä samaan jahtiin kesäiltana Päijänteellä. Toisilla se matkustaa Audi Q7:n kyydissä.
Mutta mielenkiintoista on se, missä Onni on tavallisena arkena. Niinä päivinä kun sataa räntää kaatamalla ja Linnanmäkilinnanmäki on pysähtynyt. Onni on ilkikurinen. Kun sitä lakkaa jahtaamasta Linnanmäeltä ja jahdeista, se vilahtaakin pehmoisiin ja kuiviin villasukkiin jotka vedät jalkaan sadepäivän iltana. Se änkeää samoihin pitkiinkalsareihin, niihin joita et hyvälläkään tahdolla voi sanoa enää "legginseiksi". Juuri kun olet vakuuttunut siitä, että Onni on jäänyt pidennetylle lomalle Karibialle, se tuleekin vastaan liikennevaloissa. Onni lymyää suklaabanaaniletun sisällä.
Onni on hetkessä ja sen tapaa jos itse malttaa tehdä samoin.

Varoitus! Täällä asuu tyttöjä.

Siivouspäivä

Siivouspäivästä tulee paljon hauskempi kun hakee urakan lopuksi

kimpun tuoreita kukkia ja pikkolopullon kuoharia.

Leivotaan!!

Rahkapiirakka:

Tarvitaan maitorahkaa, kermaa ja...
... vattuja.

Sekä tietty leipomisassari. Hyvät assarit tuntuvat nykyään,
erityisesti sunnuntaiaamuisin olevan kiven alla...

Venäläiset teekupit ja eteisen punainen lamppu

Pienenä me aina, toisin kuin muut lapset, lähdettiin maalta kaupunkiin mummilaan. Meidän mummi ei ollut punaposkinen, pullantuoksuinen mummi ruudullinen huivi hiuksissaan. Meidän mummilan pihassa ei ollut omenapuita, eikä siellä huudettu ja pelattu palloa.
Rappukäytävässä oli ihan omanlaisensa tuoksu, kaupungin tuoksu ja sitruunankeltaiset kaiteet johtivat toiseen kerrokseen. Rapussa ei saanut puhua. Oven tuli avaamaan rouva moitteettoman siisteissä sisäkengissään ja kapeissa, punatuissa huulissaan. Essu niinikään oli tahraton ja vastasilitetty, koska jauhelihakeitto oli valmisteltu jo edellisenä päivänä. Sitä en muista halattiinko me mummia eteisessä, tuskin, sillä siitä minulla ei ole mielikuvia. Mutta eteisen katossa oli punainen lamppu. Takit ja kävelypuvut oli aseteltu henkareihin niin että ensin oli mustat, sitten tummanharmaat, vaaleanharmaat, tummanruskeat ja reunimmaisena vaaleanruskeat. Rivin aloittivat minkkiturkit. Ohuiden nahkahanskojen rivit noudattivat samaa järjestelmää. Hatut olivat hattuhyllyllä.
Pahuksen kapakala, hän sanoi, eikä edes hymyillyt ilkikurillisesti, mutta me molemmat tiedettiin että lause sisälsi sata kertaa enemmän rakkautta kuin mummohalipusuviinerilässytys.
Olohuoneessa oli kirjahylly, jossa oli kirjojen lisäksi pakolliset hääkuvat, ei muuta. Sohvapöydällä ei ollut mitään, koskaan. Ei edes lehteä. Ei lehteä siksi, koska kun päivän lehti oli luettu, sen takasivulta leikattiin irti tv-ohjelma. Tv-ohjelmaan merkattiin lyijykynällä merkintä ohjelmien kohdalle, jotka oli tarkoitus katsella illalla. Itse lehti heitettiin pois siis jo ennen kyseisen päivän kääntymistä iltapäiväksi. Siitä syystä lehti ei koskaan ollut pöydällä. Sohvatyynyjä oli kaksi, eikä niihin saanut koskea. Maton hapsut oli harjattu siisteiksi. Tuntui kuin olisi tullut kolmiulotteiseen valokuvaan. Kaikki esineet olivat samassa asennossa kuin viimevierailulla aikaisin edellisenä keväänä. Aika oli pysähtynyt.
En muista syöneeni mummilassa muuta ruokaa kuin joskus jauhelihakeittoa. Teetä sen sijaan oli aina. Se juotiin suurista venäläisistä kupeista. Vaikka mummi oli syntynyt Viipurissa ja sukujuurten umpisuomalaisuus ei ole aivan itsestäänselvyys, on "Ryssä kuitenkin Ryssä vaikka voissa paistais." Teen kanssa tarjoiltiin ruisleipää, keittokinkkua ja tarinoita Törnqvisteistä, sukulaisistamme. Vasta nyt aikuisena alan ymmärtämään miksi mummi otti aina ennen teehetkeä pöydällä olleen pöytäliinan pois ja viikkasi sen. Mitään makeaa mummiloiden perusarsenaalista ei ollut koskaan tarjolla. Toisinaan kuitenkin saimme imeskeltäväksi sinivalkoisesta peltiasiasta ananasmakeiset. Tuskin muistaisin lukemattomien namipussien merkityksetöntä sisältöä, mutta olin itkeä onnesta kun näin sinivalkoisen ananasmakeispurkin lähikauppamme hyllyllä kahdenkymmenen vuoden jälkeen.
Teen jälkeen, vanhempien siirtyessä keskustelemaan, me mentiin vierashuoneeseen leikkimään. Mummilassa ei ollut yhtäainoata peliä saati lelua. Me leikittiin pianolla. Soitettiin kaksi ja nelikätisesti. Ja kurkittiin vierashuoneen kaappeihin. Ne olivat korkeat kaapit, joiden ovissa oli tummanruskeat pyöreät, kaapin oveen upotetut vetimet. Ovet olivat tosi korkeat ja vetimiin hädin tuskin ylettyi. Kaapeissa oli liinavaatteita. Ne olivat hohtavan valkoisia ja kaikki lakanat olivat yhtäsuurilla, kivikovilla, mankeloiduilla rullilla. Vierashuoneen ikkunassa mummi seisoi aina vilkuttamassa kun me lähdettiin autolla takaisin maalle.
Tänään on mummin syntymäpäivä. Hän täyttää 89 vuotta. Huulia ei ole punattu, matonhapsuja harjattu eikä tv-ohjelmia merkitty lehteen. Essua ei ole silitetty, essua ei ole. Ananasnamipurkki on hyllyllä, mutta siellä on joitakin pikkutavaroita. Hoitaja kaataa kahvia kaikille, vaikka mummi joi aina teetä. Nyt hän ei muista sitä enää ja kahvi käy hyvin. Kahvipöydässä on liina, eikä Törnqwisteistä puhuta. Mummi katselee ulos.
Sinulla on tänään syntymäpäivä, muistatkos. äiti juttelee mummille
En muistanut. mummi vastaa
Muistatkos sinä keitä, me ollaan? Minä olen sinun tyttäresi, mutta muistatkos kuka tuo tyttö tuossa on?
Hoitaja kaataa lisää kahvia.
Ai tuo Kapakala? Mummi virnistää

Tätä tekstiä kirjoittaessani juon höyryävää teetä venäläisestä kupista ja ruisleipäni päällä on keittokinkkua. Minua hymyilyttää vasta kun tajuan tuuppivani varpailla maton hapsuja siistiin riviin...

Syli

Naisten päivän aamu

Magnus nukkuu ikkunalaudalla

projekti: Drömhem

Tällaisessa toimistossa olisi mukavaa tehdä töitä. Huonekalut ovat riittävän jämäköitä, eivätkä seilaa ja kellu tilassa. Onko tyylikkäämpää yhdistelmää kuin musta ja ruskea?

Tällaisessa olohoneessa viihtyisin. Tilassa on kauniit väri ja ylisuuret koriste-esineet rikkovat hauskasti mittakaavaa. Parasta tilassa on huonekalujen rytmistys ja asettelu: symmetrinen epäsymmetrisyys herättää jänniteitä. Lisäksi riittävänsuuri matto hykerryttää. Jotta tila olisi "10+" täytyisi sohvatyynyjen olla silkkiä ja samettia ja ikkunoissa mustat silkkiverhot joissa tupsut... ja se valkoinen Chesterfield. Puuh.

Lisää voi käydä huokailemassa osoitteessa:

http://www.slettvoll.no/

Nuppu Tiitiäinen miettii syntyjä syviä..

Parhautta!

Parhautta!

-Mikä ihmeen "parhautta"? Mitä se tarkoittaa?

-Tämä on helppoa! Parhautta on esimerkiksi se kun kaverisi on pyytänyt sinut kylään ja leiponut korvapuusteja. Korvapuusteista on vahingossa tullutkin aika suuria. Tarkalleenottaen niin suuria, että uunipellille niitä mahtuu raakanakaan korkeintaan viisi. Uunissa ne sitten kohoavat limpun kokoisiksi ja hipovat uunin kattoa ja seiniä. Se, kun jännittää mahtuvatko korvapuustit uuniin ja niille yhdessä nauraminen on "Parhautta".

Olen pitkään haaveillut Frank Sinatran levystä. Juuri kun olin ajamassa Helsinkiin ja pysähdyin menomatkalla huoltsikalla ja huomasin, että Frank Sinatran erityisen kauniiseen koteloon pakattu levy on alennuksessa. Se, että Frank hyrisi korvaani koko loppumatkan ja vielä koko pitkän kotimatkan, kuinka haluaisi katsella täysikuuta kanssani ja kuinka ihanat huuleni ovat ja että hän on aina rakastanut minua ja tulee varmuudella aina rakastamaan, on Parhautta! Kaikki tämä ihanuus siis huoltsikan tiskistä puoleen hintaan.

Perusarkiparhautta on kohteliaat ja hyväkäytöksiset ihmiset ja ekstraparhautta jos he sattuvat olemaan asiakkaitasi.

Parhautta on tietysti myös imuroitu ja siistitty auto, jonka takaluukkuun voi nahkahansikkaat kädessä nostaa sinne juuri sopivasti mahtuvan matkalaukun. Siitä tulee sellainen lentoemäntäolo. Nahkahanskat on pakko luukun sulkemisen jälkeen läpsäyttää puhtaiksi ja sitten kohentaa hieman kaulahuivia.

Eikä sovi myöskään vähätellä sitä suihkunjälkeistä tunnetta kun pujahtaa kylpytakkiin ja villasukkiin kun on ensin ollut pitkän päivän korkokengissä ja jakussa.

Hauskinta tässä on se, että melkein jokaisessa päivässä on Parhautta.

Ne ovat pieniä, ohimeneviä hetkiä ja asioita, joilla ei ole mitään merkitystä jollet anna niille sitä.

Tyttöjen saunassa

Naamio

puhdistusemulsiota tai puhdistusmaitoa

100% alovera geeliä

vihreää teetä

sokeria

Tässä resepti kotitekoiselle naamiolle tyttöjen saunareissua varten.

Puhdistuemulsion olisi hyvä olla hajuton ja hellävarainen. Alovera-geeliä myyvät luontaistuotekaupat. Sitä voi käyttää mm. palovammoihin ja itikanpuremiin. Vihreää teetä sain juuri sopivan määrän leikkaamalla auki yhden teepussin. Jossakin olen nähnyt käytettävän suolaa, mutta arvelin että sa saattaa kirvellä, siksi käytin reseptissäni sokeria. Naamio levitetään kasvoille löylyttelyn lopuksi kevyin, pyörivin liikkein, annetaan olla hetken ja huuhdellaan runsaalla vedellä.

Voila!

Elinalla oli tänään synttärit

Onnea omenaposkelle,

paljon pusuja pienelle päivänkakkaralle!

Korulippaan aarteet

Pearls for girls on toinen ihana juttu, joka löytyi Helsingin messuilta lauantaina!

Hyvän mielen huvila

Tänään maanantaina aamulla ensitöikseni kävin asiakkaalla valokuvaamassa valmistuvaa kohdetta. Kyseessä on valoa, iloa ja lämpöä täynnä oleva huvila järven rannassa. Se on hyvän mielen talo, joka on villasukkia, mansikkamehua, tilkkutäkkejä, kukkaniittyä, takkatulta ja salaisia tyttöjen päiväkirjoja....

Ylemmässä kuvassa olevan kassin on virkannut Pipu, joka luonnehti virrausharrastustaan sanoilla "Kerran pirusti, eikä aina lirusti!" Tässä lauseessa kiteytyy myös oma elämänfilosofiani ja kaiken harjoittamani toiminnan ydin.

Kevät 09

Lauantaina Helsingin messukeskuksessa järjestetyillä sisustusalan ammattilaisten messuilla saimme nuuhkia trendituulia.

Avainsanoiksi nousevat luksus ja ylellisyys, hienostuneet puuterisävyt, vintage.

Keväällä ja kesällä 09 on luvassa huippunaisellisia ja ylellisiä tekstiilejä pitseineen ja strasseineen. Sävyt ovat puuterimaisen pehmeitä ja hienostuneita: puuteria, kittiä, caramellia, kermaa, minttua, jäähopeaa, roosaa... Materiaalit ovat aitoja silkkiä, samettia, kashmiria, höyheniä ja ruusukkeita. Muotokielessä ja yksityiskohdissa oli aistittavissa vihjeitä menneen maailman glamourista.

On tullut aika unohtaa loska ja lama. Nyt sujahdetaan silkkipyjamaan ja otetaan sampanjayömyssyt. Sitten sametteihin ja silkkeihin pakoon pahaa maailmaa.

Pian näitä unelmaihanuuksia saa myös Minna DESIGN:sta!

Jippii.

http://www.ashleywildegroup.com/kylie/

Suunnittelijan arki

Maltoin tänään hetkeksi purkaa toimistoomme laskeutuneen syvän keskittyneisyyden tilan ja nappasin kameran käteeni.

Työpöydällä näkyy kaikki se mistä suunnittelutyössä on kyse: kirjoista, lehdistä, värikartoista, kangastilkuista, verhomalleista, tapettirullista, auton avaimista, pohjakuvista, kalenterista, tietokoneesta, jäähtyneestä kahvista, jota kukaan ei muistanut juoda....

Olen unelma-ammatissani, vaikka telkkarin sisustusohjelmat antavatkin tästä työstä kuvan, joka poikkeaa omasta kokemuksestani aika voimakkaasti. Olen muutamia kertoja törmännyt aukilennähtäneisiin silmiin ja ihastuneisiin huokauksiin kun ammattini on paljastunut. Nämä huokaukset varmasti liittyvät niihin mielikuviin, joissa sisustussuunnittelija ajaa pirteällä trendiautollaan kohteen pihaan, hypähtää ulos kirkkaissa tennareissaan ja pyörähtää pari kepeää piruettia rakenteilla olevassa tilassa. Visiittinsä lopuksi hän kajauttaa paljaissa seinissä kimpoilevan opetellun naurunsa ja poistuu loppupäiväksi kahvilaan assarin kannatellessa suunnittelijan häntää.

Oman kokemukseni mukaan suunnittelijan työssä voi myös käydä niin, että päivät venyvät toooosi pitkiksi, eikä päivän viimeisissä palavereissä voi olla kovin freeshi ja kuplivan säkenöivä. On myös tapahtunut niin, että saapuessamme kohteelle huomaamme, että talolle vievä tie on vasta rakenteilla ja vastassa on tien täydeltä kuorma-autoja ja kaivinkoneita, sekä työmiehiä joiden ilmaan viittomat käsimerkit eivät jää epäselviksi. Sohvaa on jouduttu odottamaan kuukausikaupalla sen jälkeen kun vanhasta on luovuttu. Tai että vahvinkaan laattaleikkuri ei saa laatta leikattua. Telkkarin ohjelmissa on myös kivaa se, että kaikki on ilmasta.

Mutta kaikesta tästä huolimatta olen unelma-ammatissani.

Minusta on ihanaa, että toisina päivinä saan istua toimistolla ja hautautua kangaspakkojen ja tapettikirjojen uumeniin. Saan lennättää lehdistä ideakuvia pöydälle, silputa ja sommitella.

Toisinaan lähdemme aamusta matkalle maailmanääriin. Teemme siellä maailmanääressä kahdeksannen ihmeen ja ajamme kotiin nukkumaan.

Joskus, ohikiitävissä ajan sirpaleissa olen saanut kokea kuinka kauniit asiat sitoutuvat toisiinsa ja muodostavat kokonaisuuden, joka on enemmän kuin osiensa summa. Tässä tunteessa on mittaamaton voima, joka pitää luovuuden koneiston käynnissä.

Blaah

Pikkunaakan kyyneleet

Olipa kerran pikkuinen naakka. Se oli tosi pieni ja se istui puun oksalla. Puu kasvoi lammen rannassa ja sen oksat kurkottelivat lammen yllä. Oli talvi ja pakkanen oli yön aikana jäädyttänyt lammen pintaan kirkkaan jään. Se pikkuinen naakka istui puussa ja itki. Se itki tosi paljon ja suuri kyyneleitä, etenkin jos vertaa siihen, että naakka oli itse tosi pieni. Sille oli sattunut aika paljon kaikkea kurjaa. Niitä juttuja ei oikeastaan voi tähän kirjoittakaan, ettei menisi liian surkeaksi. Sillä oli nälkä ja oli sillä kylmäkin koska oli kova pakkanen ja kaikkea semmoista kurjaa. Pakkanen jäädytti naakan kyyneleet kirkkaiksi helmiksi. Jään pintaan pudotessaan kyynelhelmet pitivät aikamoisen kilkatuksen ja helinän. Sitä naakka jäi hämmästyneenä kuuntelemaan. Se hämmästyi kilinää niin, että unohti itkeä.
Lammella oli samaan aikaan luistelemassa pikkuinen tyttö. Tytöllä oli yllään ruudullinen hame ja punainen takki, jossa oli suuret napit ja kaksi taskua. Päässään tytöllä oli valkoinen myssy. Tyttökin hämmästyi jään pintaan putoilevia kirkkaita helmiä. Tyttö, Auroora oli hänen nimensä, huomasi että helmet ovatkin puussa istuvan pikkuisen naakan kyyneleitä. Auroora vetäisi langan punaisen takkinsa napista ja laittoi irronneen napin taskuunsa talteen. Lankaan hän pujotti yksi toisensa jälkeen jäälle kilkanneet kyyneleet ja lopuksi hän solmi narun päät yhteen. Helmistä tuli kaunis koru. Korun hän antoi pikkuiselle naakalle, koska Auroora ajatteli, että siitä naakka tulisi iloiseksi. Ja niin naakka tulikin, tosi iloiseksi. Eikä sitä itkettänyt enää yhtään vaan se lentää pyräytteli lammen jään yllä hassuja kiekuroita. Molempia, naakkaa ja Aurooraa nauratti.

Viides aisti

Syysflunssa, sellainen sorttiaan, jota en toivoisi niillekään, joille toivon nauloja ja pahaa henkeä, valloitti vartaloni itsenäisyyspäivänä ja on pitänyt valtaa siitä lähtien. Sille ei riittänyt se, että kuljin nenäliina kädessä neljä viikkoa, palavereissä käytin puheenvuoroistani 50% yskimiseen ja kun luovuuden olisi pitänyt helistyttää kauneinta sinfoniaansa, kykenin tuijottamaan seinää ja päässä kuului harmaata huminaa. Urheilu ei tullut kuuloonkaan ja toisinaan jouduin käymään pitkän väännön jopa nukkumisesta.

Heti vartaloni vallanneen yleisen taantuman jälkeen toiseksi kurjinta oli, etten voinut haistaa mitään. Tajusin sen tänään, kun rupesin taas haistamaan. Leikkasin valkosipulia ja meni pitkään ennen kuin tajusin nuuhkivani valkosipulin hajua sormistani hymyillen. Seuraavaksi oli tartuttava hiivaan, jonka maine ei vähiten perustu sen hajuun. Huumaavaa! Jauhotkin tuoksuvat jollekin. Sitä en ole tullut aiemmin ajatelleeksikaan.

Miksi on niin vaikeaa olla onnellinen siitä mitä on ja miten on?

Miksi niin usein haluaa jotain, jota juuri ei ole

ja eniten sitä, jonka on juuri menettänyt?

Lauantain kuva