tiistai 24. maaliskuuta 2009

Hohtavat tennarit

Tämä talvi on ennen kaikkea taloudellisen, mutta myös älyllisen toiminnan, sosiaalisten suhteiden sekä yleisen terveyden ja hyvinvoinnin taantumuksen aikaa. Päivätkin ovat pimeitä ja pelkkä silmien aukipitäminen tuntuu vaativan osansa käytettävissä olevista voimavaroista. Iltaisin kun kaamoksen g-voimat painavat takamusta kiinni sohvaan, jää aikaa tv-ohjelmien ongelmajätetulvan muodostaman virtaaman seuraamiseen. Sitä on liian voimaton suhtautumaan soopaan kriittisesti ja ponnekkaasti perustellen uimaan vastavirtaan. Mieluummin antaa kerransyödyn materiaalin virrata ruumiinaukoista sisään ihon alle. Myötävirtaan on leppoisaa kellutella lämpimässä jätevirrassa, turvallisella nojatuolilla seilaten.

Näyteikkunoiden kirkkaat valot häikäisevät toppakengissä laahustavia mykkiä myyräsilmiä. Tarjolla on kermaisia laatikkoruokakirjoja, paksuja neuletelttoja, tummia ballaadeja ja kissantappomusiikkia, vällyjä ja hilloamisohjeita. Rappukäytävän ilmoitustaululla on lappuja joissa ehdottomia kieltoja vieraiden parkkeeraamisesta ja koirien kävelyttämisestä piha-alueella.


Neiti Kevään viehätysvoima peittoaa mennen tullen talven pyylevän, korsetissaan puuskuttavan, ummehtuneen hajuisen patarouvan voimat. Hän on vaalea ja keijumaisen hento pitkissä heilahtelevissa hiuksissaan ja hypähtelevissä askelissaan. Neiti Kevät tunkeutuu asuntoon raollaan olevien sälekaihdinten välistä. Hän pyörähtelee tunkkaisessa asunnossa osoitellen sormellaan pölyn peittämää lasipöytää, koirankarvaisia lakanoita, lehtipinoja ja eteisessä makaavaa kuusenjalkaa. Jostain kuuluu vaimeaa pikku tipujen ilakointia.

Neiti Kevät nykäisee rivakalla liikkeellä villajumpperin päältäni ja lääppii pystyyn pölähtäneen tukkani takaisin kuosiin. Hän laittaa hohtavanvalkoiset tennarit jalkaani, sitaisee trenssin vyön solmuun ja tökkää aurinkolasit nenälleni (juuri niin suuret aurinkolasit, että ne kutittelevat tavallisten aurinkolasien ja huumorilasien häilyvää rajaa). Ennen kuin huomaankaan seison hölmistyneenä tennarit hohtaen kadulla, rappumme edustalla. Pajunkissat pörröttävät untuviaan kohti hymyilevää aurinkoa.

Näyteikkunoita tyhjennetään ja siivotaan. Hilloamisohjeiden ja laatikkoruokakirjojen tilalle asetellaan tehokiinteytys-, niksi- ja "Kiitos äiti"-kirjoja. Mallinuket saavat ylleen kepeät kesämekot helmineen. Rouva Ruskeapolkkatukka ja Neiti Hartioilleulottuvablondi saavat kutreilleen vuotuiset valkolakit. Kävelyltä palatessani rappukäytävän ilmoitustaululle on ilmestynyt tiedote ylimääräisen kokouksen järjestämisestä, jonka tarkoituksena on käsitellä sisäpihan grillipaikan uusiminen ja mahdollinen huvimajan hankinta. Lasipöytä on pyyhitty, sängyssä on puhtaat lakanat, lehtipinot ovat poissa, samoin kuusenjalka. Pöydällä on lappu. "Jääkaapissa on mämmiä. Postitan kaukosäätimet sinulle lokakuun lopulla. Hyvää Kevättä! "

Ei kommentteja: