Mä en oikein ole saanut koriste-esineidentiteettikeskustelua itseni kanssa päätökseen. En oikein tiedä millainen koriste-esineihminen mä olen. Ehkä toi aiemmin postaamani ovikranssin hankkiminen ja joulun lähestyminen laukaisi koko tämän koriste-esineidentiteettini tutkiskelun.
Tiedättehän, joku teidän kavereista on varmaan sellainen kynttilälyhtytyyppi, jolla on lukematon määrä erilaisia kynttilälyhtyjä ja niiden sytyttäminen talvi-iltaisin on puolen tunnin projekti.
Mä en ole sellainen koriste-esineihminen.
Sitten on niitä, joilla on ikkunalaudoilla ja lipaston päällä ja yöpöydällä valokuvakehyksiä, joissa on siskot ja veljet ja kummilapset ja mummit, kuolleet ja elävät. Mä en ole sellainenkaan tyyppi.
Tietyillä hc- (hardcore)osaston koriste-esineihmisillä on autotallissa tai häkkivarastossa kausikoristelaatikoita, joihin on huolellisesti tekstattu minkä sesongin koristeet kussakin laatikossa säilytetään, tyyliin pääsiäiskoristeet, adventtikoristeet, laskiasikoristeet, juhanuskoristeet...jne
Mä hädintuskin omistan muutaman eriparijoulupallon. Saatan vain kuvitella mitä meidän jenkkilästä saapunut jouluvieras toissajouluna ajatteli meidän kapisesta kuusesta, jossa roikkui about neljä joulupalloa. Nähtyäni harvan karan (lue "kuusen") pihalla, harkitsin hetken mielessäni kieltää sen sisälletuomisen. Päättelin sen kuitenkin saastuttavan pahemmin joulun tunnelman kuin karan sisälleraahamisen, joten olin hiljaa.
Ja sitten on verhoasetelmaihmisiä, joiden sisustuksen koristeellisuuden ympärivuotisen kivijalan muodostavat taidokkaat verhosommitelmat: harmooniset laskokset ja veistoksellinen muoto sekä pieteetillä valikoidut tupsut ja muut somisteet. Meillä kun ei edes ole verhoja...
En kuitenkaan halua kieltää olevani koriste-esineihminen. Mielestäni se on osa naiseutta. Siinä on häivähdys hienostuneisuuttakin. Antaa nyt aikaa, vaivaa ja rahaa ympäröivälle estetiikalle. Se on koodi sivistyneisyydestä. Koriste-esineiden laatu ja määrä korreloi ainakin jollain tavalla sisvistyksen kanssa, ainakin jos vertaa Perä-Erkkilän Juntin tupakkihyllyä Eiran kaksiossa asuvan Gunillan kristallivitriinin säihkeeseen.
Haluan siis jatkaa koriste-esineidentiteettini etsimistä. Olen tullut empiriassani siihen tulokseen, että väliaikaiset koristeet aiheuttavat minussa vähiten ahdistusta. Kukkakimput ja kynttilät ovat näyttäviä koristeita, mutta niiden kuuluukin aikanaan kadota pois, jolloin voi taas nauttia koristeettomuudesta. "Tyhjä hylly = siisti hylly" tapasi mummivainaani aikanaan sanoa kampaillessaan plyyshimattojensa hapsuja. Mummin tarkkuuteen koristeettomuudesta tai pikemminkin rihkamattomuudesta en tule ikinä yltämään, mutta toisinaan tyhjä pöytä on hyväksi, mulle.
5 kommenttia:
Oletko ystäväiseni ajatellut mua noiden lyhty- ja joulukoristekommenttien yhteydessä <3 <3 <3
Tyhjyys ja eleettömyys on hieno koriste, koska olennaiseen keskittyminen rauhoittaa mielen ja silloin pienikin ele huomataan. Liikaa kaikkea syö tehon kaikesta. Ole siis onnekas.
Ehkäpä sinä edustat leijailevaa tuoksua, häivähtävää väriä, kaunista kattausta ja soljuvaa energiaa - kovin tehokkaita koristeita.
Kauniita sanoja M.
Ihan yleisesti haluan sanoa tärkeimmän asian, että kukaan ei sitten saa pahastua näistä mun kirjoitteluista, eihän.
Tarkoitus ei ole kirjoittaa ositellen ketään, mutta tottahan se on että juttujen aiheet tulevat lähipiiristä. Toisaalta mukavaa että jo kaksi on tunnistanut itsensä kynttilälyhtyihmisenä.
Lyhtyihmisellä ei voi koskaan olla liikaa lyhtyjä:). Osassa voi pitää koristeita sisällä, joissain kasveja, joissain sähkökynttilöitä ja joissain normaaleja kynttilöitä!
Ja jos joku pahastuu kommenteista/
kirjoituksista, niin huihai ja mäkeä laskemaan:)!
Lähetä kommentti