sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Hand made soap

Moikka pitkästä aikaa! Meidän nettiä vaivaa jokin, enkä siksi ole päässyt bloggaamaan. Yritän nyt kuitenkin. 

Olen innostunut taas tekemään kaikenlaisia askartelujuttuja. Tässä kuvia omatekemistä saippuoistani.
Ostin askartelukaupasta saippuamassaa, joka sulatetaan ja sekaan lisätään väriä ja tuoksua ennen valamista.

Mä olin ostanut sellaista valkoista värijauhoa, jolla massan saa maitomaisen valkoiseksi. Valkoiseen saippuamassaan lisäsin aimohumpsauksen kookoshiutaleita. Tuoksuksi valitsin eugalyptys-tuoksun. Olen käyttänyt tuoksuina näissä saippuantekohommissani niitä luontaistuotekaupan 100% eteerisiä öljyjä. 

Tummaan saippuaan kaadoin mukaan mustaa teetä joka värjäsi massan ruskeaksi. Laitoin tähänkin massaan himpun sitä valkoista jauhetta, jotta massan läpikuultavuus katoaisi. Tuoksuna tummassa saippuassa on savuyrtti. 

Valoin saippuat pakasterasioihin ja massan kovetuttua leikkasin paloiksi pitkällä veitsellä. Pienet ylijäämäpalat voi ottaa rasiassa mukaan reissusaippuoiksi tai sulattaa uudelleen toista projektia varten.


Ei kommentteja: