Ryhtiviikkojen avajaiset: juhlaliputus

 Kuten alempana kerroin, meillä on alkaneet ryhtiviikot. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pisut tähdätään pottaan, jokainen nukkuu omassa pedissään ja nannapullot laitetaan hyllylle odottamaan seuraavaa vauvaa.

Voinen tässä julkisesti myöntää, että meillä on nukuttu viimeajat perhepedissä milloin vaippapylly äidin naamaa vasten, milloin varpaat kenenkäkin suussa. Tai siis nukuttu ja nukuttu... Olen rampannut jääkaapilla täyttämässä tuttipulloa joka inahduksesta. Nyt sisäinen Lenita Airistoni on sen verran tuohtunut, että vaadin oikeuttani saada nukkua pää omalla tyynylläni nukkumaanmenosta aina aamuseitsemään saakka. Aika kohtuullista, eikö? Onhan tässä nyt puolitoistavuotta valvottukin.

 Viimeyönä Leon nukkui omassa pedissään illasta aamuun. Tätä on yritetty aiemminkin, mutta aina on palattu perhepedissä vääntelehtimiseen ja nannapullo pomppimiseen. Juuri tämä ajankohta siksi, että iskällä on nyt kaksi yövuoroa peräkkäin ja taloon, jossa ollaan vain me kaksi, kyllä yöhuutoakin mahtuu jos niikseen tulee. Ja tuli kyllä. Leon heräsi yhdeltä ja uudelleen kahdelta aikamoisella mekkalalla. Nannaa ei tippunut, koska olin itse illalla juonut tarkoituksella viimeisenkin pisaran päätöksessä pysymisen helpottamiseksi.

 Aamulla klo 07.06 poika heräsi ja koska 07.00 määrittelemäni maalilinja oli ylitetty, saavuimme voittajina maaliin. Siksi ripustimme lastenhuoneen kattoon juhlaliputuksen. 

Hip hip hurraa!

Uutta järjestelyä varten jouduimme rekrytoimaan lisää henkilökuntaa. Unikoira sai ansaitusti pitää paikkansa ylimmäisenä unikaverina, mutta iso pupu ja pikku pupu otettiin mukaan remmiin henkiseksi tueksi. Haaste jatkuu ensiyönä...