Hyvä aalto

Raporttia ryhtiviikoilta:

Me ollaan päästy Leonin kanssa hyvään aaltoon. 

Nukkuminen omassa pedissä:

yö 1) monta heräämistä, hyssyttelyä ja hervotona huutoa tuttipullon perään

yö 2) kaksi heräämistä, ei hyssyttelyä, ei huutoa tuttipullon perään

yö 3) yksi herääminen, ei hyssyttelyä ei huutoa

Yhteensä kahdeksan osumaa pottaan = kahdeksan pärrätarraa!

Kerhon lisäksi meillä on kaksi uutta yhteistä harrastusta: torstain perheliikuntatunti ja leikkipuisto.

Meidän omalla leikkarilla ei käy ikinä ketään ja siellä on ollut vaikeaa viihtyä kahdestaan. Nyt olemme löytäneet virkeän leikkarin jonne on kiva pyöräillä koko aamupäiväksi kavereiden kanssa leikkimään.

Lisäksi olen virkistynyt ottamaan aikaa myös omalle rakkaalle voimisteluharrastukselle!

Nää asiat on maailmankaikkeuden kannalta vähintäänkin mitättömiä, eikä niillä yhteiskunnallisestikaan ole mitään arvoa. Kuitenkin nämä mikrotason arkihiukkaset on meille isoja asioita, elämä. Siksi haluan tästä kirjoittaakin. Viestini on tiivistetysti se, ettei äitinä kannata istua pulkan kyydissä ja seurata minne se vie ja millaista vauhtia. Jos vaan voimavarat riittää ja välineitä löytyy, kannattaa ehdottomasti ruveta pulkan kapteeniksi. Ratkaisevinta on ollut huomata, että äidin etu on kaikkien muidenki etu. Jos äiti voi hyvin, ikäänkuin koko perhe voisi paremmin.

Ja aina voi katsoa Livin SuperNanny-ohjelmaa. Se kummasti kohottaa omaatuntoa vaikka arjenhallinnan asiat olisivatkin vähän "sinnepäin"...