perjantai 23. syyskuuta 2011

Puutarhurin kasviskeitto


Tänään tein koko perheelle kasvissosekeittoa:
simppeliä ja terveellistä, tuoreista, puhtaista raaka-aineista.



Arvovaltainen sopparaatimme kiittää kokkia leveällä hymyllä ja kellahtaa vaunuihin masun viereen päikkäreille.


Aikuiset saivat sopan kaveriksi valkosipulissa ja oliiviöljyssä paahdettuja ciabatta-naksuja.


Tykkään ommella, neuloa ja muutenkin tuunailla ja duunailla, sisällä. Ulkona tulee oltua aivan liian vähän. Kun on kokopäivän sisällä olo on ihan kamala, väsynyt ja tunkkainen. Tänään me ollaan oltu Leonin ja Manu-koiran kanssa kokopäivä ulkona. Siivottiin kasvihuone talvikuntoon ja istutettiin joitakin yrttejä pikkuruukkuihin keittiön ikkunalaudalle.


Muut kasvit leikkasin alas ja kaivoin juuret ylös, mutta lyhtykoiso sai vielä aikalisän. Josko muutama aurinkoinen päivä vielä saataisiin, jotta marjat kypsyisivät.
Ajattelin laittaa tyhjentyneeseen kasvihuoneeseen illan pimennyttyä lyhtyjä ja kynttilöitä. Uskon valaistun kasvihuoneen olevan pimeällä tunnelmallinen...




Pihapuuhapäivänä eilen kirpparilta 4 eurolla ostamani kumpparit pääsivät tositoimiin.

Ei kommentteja: