maanantai 29. maaliskuuta 2010

Buddhalaisuus

Thaimaan matkasta on jäänyt mieleen buddhalaisuus, joka on enemminkin oppi kuin uskonto. Buddhalaisuus poikkeaa useimmista muista uskonnoista siinä, että se ei edellytä uskoa yliluonnollisiin jumaliin tai palvontamenoja. Myös Buddha itse opetti olevansa tavallinen ihminen, ei jumala tai profeetta.
Buddhalaisuus syntyi Magadhassa (nyk. osa Intiaa) 500-luvulla eaa.. Sen perustaja on yleensä historiallisena henkilönä pidetty Siddhartha Gautama, josta myöhemmin tuli Buddha eli valaistunut.
Useimmat Aasian buddhalaiset kuuluvat kuitenkin suuntauksiin, joissa Buddhaa pidetään jumalankaltaisessa asemassa. Buddhalaisuuden keskeinen opetus on tehdä hyvää, välttää pahaa ja puhdistaa mielensä. Lopullisena tavoitteena on nirvana eli valaistuminen. Valaistunut ihminen vapautuu samsarasta eli elämän kiertokulusta. Tämä voi tapahtua vain mietiskelyn, eli meditaation, henkisen kasvun ja itsensä syvimmän olemuksen oivaltamisen kautta.

Buddhalaisuus perustuu syyn ja seurauksen, eli karman ymmärtämiseen, mikä tarkoittaa että olemme itse vastuussa omasta tulevaisuudestamme. Lopullisena tavoitteena on nirvana eli valaistuminen. Valaistuminen ilmenee pelottomuutena viisautena, itsesyntyisenä ilona ja aktiivisena myötätuntona ja sen voi saavuttaa meditoimalla.

Buddha opetti jälleensyntymisestä kuoleman jälkeen. Tämä jälleensyntyminen ei tarkoita samaa kuin hindulaisten sielunvaellus (inkarnaatio), jossa yksilön sielu siirtyy seuraavaan olomuotoon kokonaisena, vaan pelkän (kuolemattoman) osan uudelleensyntymistä. Elämänsä aikana jokainen tekee hyviä ja pahoja tekoja, jotka tuottavat karmaa. Karman laki vaikuttaa siihen, millaisena eliönä seuraavaan elämään syntyy, ja siten siihen, onko mahdollisuutta valaistua ja vapautua jälleensyntymän kierrosta. Ihmiseksi syntyminen on erittäin harvinaista ja suuri onni, koska päinvastoin kuin eläimillä, ihmisillä on mahdollisuus valaistumiseen. Tämän vuoksi ihmisen tulisikin käyttää elämänsä pyrkimällä valaistumiseen eikä tuhlata sitä.

Bodhisattva-ihanteen mukaan valaistunut ihminen ei valaistumisensa jälkeen astu nirvanaan, vaan keskittyy opettamaan ja auttamaan myös muita valaistumaan.

Mielestäni tässä ajattelumallissa on ideaa, vaikken ihan kaikkea allekirjoitakaan. On itsestäänselvää, että hyvää tekemällä ja pahaa välttämällä on suotuisat seuraukset.
Juuri eilen luin CMS-liikuntakeskusten julkaisusta kuinka hiljaisuus on muodiksta. Nykyisessä tuotantotehokkassaa kulutushysterian vaivaamassa yhteiskunnassa rattaat pyörivät vinhasti saaden ihmiset suorittamaan elämäänsä sietokyvyn äärirajoilla. Artikkelissa kerrottiin hiljaisuuden retriiteistä, jonne ihminen voi mennä viettämään viikonlopun yhdessä muiden kanssa. Artikkelissa kerrottiin myös kuinka kotona puuhaillessa voi sammuttaa radion, tv:n, ipodin, läppärin ja kännykän ja puuhailla kotihommia hiljaisuudessa. Viikonlopun muotoilualan messuilla kantavana teemana oli Slow life. Tämä lienee länsimainen tapa pikameditoida arkisuoritusten välillä.

Buddhalaisuudessa luovutaan kaikesta ylimääräisestä maallisesta ja himottavasta, jotta meditoinnille olisi otollisemmat olosuhteet. Tässä pieni ristiriita omaan näkökulmaani, sillä minulle tekeminen/harrastaminen on parasta meditaatiota. Uuden helmikuorman saapumista seuraa meillä usein muutaman vuorokauden mittainen hiljaisuuden retriitti, jossa syöminen ja pissalla käyminen muuttuvat toissijaisiksi toiminnoiksi. Uskon, että seuraava retriitti on pystyssä kun materiaalit uuteen koruhankkeeseeni saapuvat Jenkeistä. Tarkoituksena on yhdistää kaksi rakasta harrastusta, valokuvaus ja korut. Tekemällä (taidetta?) saan onnistumisen kokemuksia. En ehkä saavuta valaistumista, mutta henkistä kasvua ja itsensä syvimmän olemuksen oivaltamista kylläkin.
Onko siis kyseessä art&craftilaisuus, jossa henkinen kasvu tapahtuu askartelun kautta?

Lähde: Wikipedia
Kuva: www.messagefrommasters.com

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tervetuloa - muhunkin buddhalaisuus kolahti Thaimaan jälkeen. Siinä on suuri viisaus ja mielenrauhaa ja myötätuntoa ei voi kuin suositella. En ole vieläkään toipunut Mauritiuksella ihanassa ayurvedisessä Surya spassa näkemästäni Buddha-maalauksesta. Siinä kiteytyi kaikki tavoiteltava: rauha, myötätunto ja harmonia.

Vielä jostain etsin saman taulun itsellenikin.

Neiti S