Tänään oli sellainen tunne, että voisi syntyä uusi koru. Sellaista tunnetta ei tule jokapäivä ja vähiten silloin kun sitä oikein toivoisi. Tulostavoite mielessä on turha ryhtyä koruntekoon. Ne syntyvät vahvasta tunteesta, tunnelmasta. Koru voi olla jokin esineeksi konkretisoitunut tunne. Niin kävi tänä tavallisena keskiviikkona.
Usein koruja tehdessä tulee kuunneltua musiikkia joka edesauttaa, maustaa tunnetiloja.
Pitkähkön lämmityksen jälkeen syntyi talismaanikoru.
Jollain tapaa siinä näkyy vaikutteita rukousnauhakoruista joita olen tehnyt aiemmin. Ristin tilalle ilmestyi kaksi valkeaa sulkaa. Halusin tehdä tästä voimakorusta mahdollisimman herkän, niin että sen voima perustuu pikemminkin sen merkityssisältöön kuin itseään alleviivaavaan ulkomuotoon. Halusin että koru huutaa tarinansa kuiskaamalla. Tätä valkoinen sulka symboloi olemuksellaan mielestäni hyvin. Sen saa parhaimpaan lentoon hellästi puhaltamalla, ei niinkään voimalla heittämällä. Sulkien juureen kiinnitin pienen kulkusen, jotta minut löydetään jos eksyn maailman meluun. Siitä että minut noteerataan maailman melussa, lupaan huolehtia ihan itse. ;)
Ja niin huomaan auringon laskeneen. Näytös on päättynyt tältä päivältä. On aika laskea myymälän valot vaakaan, painaa ovi kiinni perässään ja lähteä kotiinpäin, hymyillen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti