keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Flow

Tänään oli todella onnistunut päivä!
Kuvitella, keskiviikko. Antakaas kun kerron.
Olin saanut toimeksiannon Kalliokoski Design:lta WOL. vaatemerkin tuotekuvauksista.
Työpäivä alkoi Hämeenlinnan Verkatehtaalla kivoissa merkeissä. Mallit olivat vielä kammattavana ja meikattavana ja minulle jäi hyvin aikaa tutustua päivämme estraadiin. Hörppäsin maistuvat kahvit rauhassa ja ihastelin arkkitehtuuria. Jotain samaa kuin Lahden Sibeliustalossa...
Tämä pintaraapaisu päivän kuvasaaliista kertokoon omaa tarinaansa, mutta haluan terottaa että kameran kanssa tunsin tänään vahvoja fiiliksiä. Kiehtovia ovat ne sekuntien sadasosat, jotka joko tallentuvat muistikortille tai ovat ohi samassa hetkessä ja katoavat. Kuvalla voi kertoa asioita joka ei sanoin ole mahdollista. Se ei tarvitse tehosteita eikä TEHOSTEITA ollakseen jotain. Se joko on jotain tai sitten ei ole.
Muutamana hetkenä kävimme mallin kanssa tiukkoja tuijotuskisoja, malli vastaan objektiivi ja kuten huomaatte, hävisin joka kerta. Sellainen intensiivisyys ja hetkessä oleminen myös aiheuttaa minussa värinöitä. Se kun kaikki muu katoaa ja muuttuu merkityksettömäksi ja vain hetki on jotain mikä merkitsee.

Minna DESIGN feat. WOL:















Ei kommentteja: