200 blogitekstiä!

Tämä on kahdessadas blogitekstini, ajatella.
Mistä näitä juttuja oikeen tulee?
No, varmasti siitä että puuhaan aika paljon, kaikenlaista.
Ja erityisesti siitä, että olen oppinut tykkäämään elämästä.
En väitä, että se olisi aina mukavaa ja ihanaa, mutta pääsääntöisesti kyllä.
Asiat ovat, olen huomannut, aika pitkälti juuri niin hyvin tai niin huonosti kuin itse ajattelee niiden olevan. Jos kelluttelee nojatuolilla mainos-tv:n suoltamassa lämpimässä lietevirrassa, ei elämänsä tunkkaisuudesta oikeastaan voi syyttää edes mainos-tv:tä.
Elämä on täynnä pieniä, ihania, hyrisyttäviä, kutkuttavia, kihelmöiviä juttuja. Jos niitä ei haista, maista, tunnustele, katsele, ihmettele tai valokuvaa ;) ne menettävät merkityksensä. Ovat mutta eivät ole. Itselle käy samoin, on mutta ei ole, elä.

Sain ystävältäni lahjaksi Johanna Kurkelan levyn, jolla on tällainen laulu:

Minä rakastan hautausmaita
mullantuoksuista hämärää
sädepäiviä joutilaita
heinäsirkkojen sirinää
minä tahdon syntyä sylissäs
ja kuolla kuiskien sulle
pieniä sanoja sydämen
runoja rakastetulle

Minä rakastan tätä elämää
elämää kaikkineen
pimeitä polkuja,
aurinkoteitä
raakoja omppuja,
rinkeleitä
iloa, surua, ikävää
minä rakastan elämää

Minä rakastan käkkyräpuita
kesän lämmintä huminaa
pikkuvauvojen naurusuita
talven laulua valkeaa
tahdon antaa itseni sinulle
ja olla täydemmin tässä
tanssia nauraen kanssasi
kasteessa kimmeltävässä