maanantai 20. joulukuuta 2010

Jouluvalmisteluja



Päivällä kävimme Papusen iskän kanssa ostamassa joulukukkia ja suuria valkoisia kynttilöitä. Tänään saimme myös joulukortit postiin. Siellä olikin jonoa, huh.
Illalla askartelin tällaisia paperisia enkeleitä joulukuusen koristeeksi.
Joulun odottelu on ihanaa aikaa. Olemme juuri palanneet Suomeen ja lumi ja pakkanen tuntuvat siksi erityisen mukavilta. Saamme joulupöytään vieraita Lontoosta ja USA:sta. Itse olemme tulossa juuri Espanjasta ja loppu väki on kotiutunut 6 viikkoiselta Mombasan matkalta. Kansainvälisiä kuulumisia siis vaihdetaan varmasti paljon!

perjantai 3. joulukuuta 2010

Hiili ja appelsiini








Riston olkkari

Riston asunnon suunnitelma alkaa valmistua.
Tässä esittelen olohuoneen suunnitelman. Aiemmin esittelin makuuhuoneen ja tytön huoneen suunnitelmat.
Risto on siis toivonut arvoskasta tunnelmaa ja lämpimiä värejä sisustukseen. Olen valinnut olohuoneen seinämaaliksi huoneen päätyseiniin munakoiso-värin Tikkurilan värikartasta. Harmikseni tämä Tikkurilan sivuilta otettu värimalli ei ole sen värinen kuin maali oikeasti on. Sävy on tukusa ja lämmin, hyvin intensiivinen eikä lainkaan tällainen harmaa kuten malliruudussa...




Ristolle sopisi kuin nenä päähän tämä Trinityn parketti, joka on aivan über-hieno!
Sävynä tietty tumma ruskea.



Tässä pohjakuva tilasta. Oikeaan alakulmaan jää tila keittiölle. Keittiön kaapit tulee tummasta tammesta ja tasot ovat mustaa kiveä.







Joulukortteja





Askartelin tänään joulukortteja.

Sain aika hyvin hyödynnettyä tarvikkeiden jämävarastoa. Täydennykseksi hain vain korttipohjia ja liimautuvaa nauhaa.

Suomalainen joulu -sivulla kerrotaan että tänä vuonna joulupostikortit tulee lähettää 15.12. mennessä. Sivuilla on myös lahjakone joka tekee joululahjaehdotuksia. Itse petyin lahjakoneeseen koska se ehdotti lumilapion ja potkukelkan lisäksi oikestaan vain lahjakortteja eri liikkeisiin.

Olen tullut siihen tulokseen, että itsetehdyt lahjat ovat parhaita. Jos on kovin kiireinen tai paukalo sojottaa keskellä kämmentä, saa parhaimmat lahjat myyjäisistä. Siellä on tarjolla erilaisia aitoja ja itsetehtyjä tuotteita. Ne ovat usein kohtuuhintaisia ja laadukkaita. On kivaa kierrellä pikkuisia käsityöliikkeitä ja myyjäisiä tekemällä mitä hienompia löytöjä. Välillä voi nautiskella maistuvat kahvit kahvilassa.

Minun mielestäni kamalinta on mennä markettiin, jossa ihmiset törmäilevät kärryineen ja loisevalot raiskaavat kaiken elollisen elämän. Toppatakki päällä hikoillaan ja kahmitaan kirkasväristä muoviräppänää kärriin kaksin käsin.


Tykkään myös itse paketoida lahjat kauniisti. Usein olen käyttänyt ruskeaa postipaperia ja kauniita nauhoja. Yhtenä vuonna käärin lahjat Milanosta hotelliaamiaiselta mukaan nappaamaani sanomalehteen. Nauhat koristelin sineteillä.

En menisi markettien lahjapakkauspalveluun jonottamaan punaista tonttupaperia ja kullanväristä nauhaa.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Ihanaa lankaa

Minulla on kaksi kerää tällaista ihanaa lankaa. En ole vielä keksinyt mitä siitä tekisin. Surffailin netin neuleblogeissa ja löysin Anu Harkin ihanan Villakettu-blogin.

Anu oli tehnyt samasta langasta nämä ihanat tumput.
Täytyypä laittaa idea korvan taakse.

Anun neuleissa ja kaikessa tekemisessä on minusta kivaa asenne. En itse edusta "vanhanliiton neulesukupolvea" vaan tykkään että neuleet saavat olla kirkkaan värisiä ja neulottu suurilla puikoilla. Jos muutama silmukka menee hutiin, ei kannata vaipua synkkyyteen. Pääasia on tekemisen ja antamisen riemu. (En tosin tiedä miten riemullista näitä minun kutaleita on saada..)
:)




Nämä kuvat on Anu Harkin Villakettu-blogista lainattu.

Paha neuloosi


Olen nyt valtavan innostunut neulominensta. En oikestaan osaa neuloa juuri mitään. Ohjeistakin osaan hädintuskin lukea sukan ohjeen. Soveltamalla ja säveltämällä kuitenkin olen onnistunut saamaan jotakin valmiiksikin. Pinkit villasukat menevät pukinkonttiin. Ole ylpeä yhdestä sukasta, sillä aiemmin olen hyytynyt ensimmäisen varren kohdalla. Ensimmäinen sukka valmistui aika helposti. Ajattelin että sukkiin voisi vielä virkata pitsireunuksen varren suulle ja laittaa vaikka vaaleanpunaisen satiininauhan nilkan ympärille.



Neuloin Papuselle pipon. Papunen syntyy helmikuussa, jolloin pipolle on käyttöä.
Alle vaan kypärämyssy ja päälle vielä haalarin huppu.


Aloitin myös kaulurin neulomista. On mukavaa kun on muutama työ kesken yhtäaikaa. Silloin voi fiiliksen mukaan tarttua ainahoukuttelevimpaan työhön. Kaulurissa on paksu lanka ja paksut puikot. Näin ripeästi valmistuva työ pysyy mielekkänä aloittelinkin sormissa. Olen neulonut yksi oikein ja yksi nurin, mutta seuraavalla kierroksella nurjan silmukan kohdalla tehnyt oikean ja oikean kohdalla nurjan. Käsittääkseni se on helmineuletta...? Samapa tuo. Tämä huivi saa todennäköisesti ennen pukinkonttiin pakkaamista koristuksekseen pitsiä ja leveän satiininauhan.