perjantai 15. tammikuuta 2010

Perisuomalaisuuden alttari

Mikä on se paikka, jossa arki ja sen merkityssisällöt tiivistyvät konkretiaksi. Siellä herrat ja narrit kulkevat tittelit riisuttuina suomalaiskansalliseen tapaan tervehtimättä toisiaan. Enkä nyt suinkaan puhu siitä viimeisestä ovellisesta tilasta, jossa kukin joudumme viettämään hetken ennen ajasta ikuiseen lepoon siirtymistä. Joskin Prismalla ja ruumishuoneella on viime aikoina ollut yllättävän paljon yhteisiä nimittäjiä. Tämä ei kuitenkaan ole kirjoitus Skupollista, maailmantuskasta, Citymarkettia vastaan, sen enempää kuin kirjoitus ruumishuoneestakaan.

Tämä on kirjoitus Prismaelämästä. Se pitää sisällään muutakin kuin kaupan, vihreine mainosvaloineen, suorine käytävineen. Se on katumuodin ja tapakulttuurin estraadi. Se on perisuomalaisuuden alttari, jonne perjantai-iltana koko valtakunta tekee pyhiinvaelluksen. Jos Prisman voisi kapseloida ja sinetöidä minätahansa perjantai-iltana ja tallettaa materiaalin tulevaisuuden tutkijoiden analysoitavaksi, sanotaan nyt vaikka 1000 tai vaikka 500:kin vuoden päähän, ei mielestäni sen parempaa otosta suomalaisuudesta voisi kuvitella saavansa. En keksi mitään parempaa materiaalia, jolla arkisuomalaisuutta voisi todentaa. Millähän Prismakapselin liitetiedostoksi saisi liitettyä Salatut elämät?

Prisma on kärsivällinen, Prisma on lempeä. Prisma ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.